I want to keep this scars, to prove that there was a time when I loved something more than life...
Ahdistaa. Ahdistaa. Hitto kun olen ollutkin nyt yltiö positiivinen ja elämänmyönteinen. Huomattavan pitkän ajan. Ja nyt tekisi mieli vetää perseet ja laittaa elämä ranttaliksi. Mutta tämä minun hieno "impulssikontrolli" on niin kehittynyt etten yritä tappaa itseäni tai muutakaan. Sitä paitsi olen onnellinen. Oikeasti. Välillä vain mieli laahaa maassa mutta sehän on normaalia?
Olen outo. Puhun outoja. Näytän oudolta. Yritän olla normaali. Yritän olla järkevä. Yritän olla jotain muuta kuin elävä...
"Epävakaa persoonallisuus kehittyy kun lapsen kehityksessä tapahtuu muutoksia jotka vaikuttavat hänen kehitykseensä 2-6 ikävuoden aikana". Tai jotenkin vastaavasti se teksti meni. Ja nostaa niskakarvat pystyyn. Niin monta vuotta etsin selitystä miksi haluan kuolla, miksi pienimmätkin asiat murskaavat minut pienen pieniksi palasiksi, miksi inhoan itseäni ja häpeän koko ajan.
Asiat on hyvin asiat on hyvin asiat on hyvin asiat on hyvin. Ei mene minun päähäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti