Muutun päivä päivältä vainoharhaisemmaksi. En yhtään ihmettele jos minulla on kohta skitsofrenia. Ajoittaisia kuuloharhoja on, mutta en olisi vielä huolissani.
Minua vaan vituttaa. Haluan joka perkeleen kerran olla oikeassa, huomata että neuvot joita annan, ovat hyödyllisiä. Ja kun parhaani mukaan yritän auttaa, mutta huomaan että se on ihan v*tun turhaa, suutun. Viha kasvaa päänsäryksi. Inhoan tunnetta kun olen hyödytön tai en osaa olla avuksi. Sitten tulee itsetuho. Minähän pystyn aiheuttamaan teille kipua joka saa teidät tuntemaan itsenne yhtä hyödyttömäksi mitä minä tunsin. Meni koko elämä ymmärtää tuo edellämainittu fakta. Elämä on hyvin jännä juttu.
Olen viillellyt, ahminut, itkenyt, nauranut mahaani kipeäksi, "heräillyt" huomaamaan että joku muu elää tätä minun elämääni. Yksi päivä huomasin kuitenkin että ensimmäistä kertaa mietin miten typeriä itsemurhasuunnitelmani oikeasti ovat. Nyt ei tunnu yhtään siltä. Taidan lähteä nyt, heti, koiran kanssa lenkille niin en tartu veitseen. Tervetuloa huominen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti