Nälkä kasvattaa minua. Saa solisluuni näkymään. Pystyn hyppimään kevyempänä, täytyn unelmista. Kun olen laiha ja kykenevä elämään olen onnellinen. Häpeä ja syyllisyys painuu pois. Kadotan pahat asiat kilojeni mukana.
Toinen ääni päässä sanoo, että minun täytyy syödä jotten sorru syömään ylettömästi. Ei. Minähän pärjään. Juoksen niin kovaa kipua pakoon että se jää jälkeen. En saa levätä, se voi saavuttaa minut.
Tiedän, se kiihdyttää tahtiaan ja minun tahtini uhkaa hidastua. Pitää syödä vähemmän jotta voi kiitää kovemmin. Ja kun tulee aamu jolloin pettymykset vuoraavat minut allensa, menen kauppaan ja ostan sieltä herkkuja niin paljon että hävettää mennä kassalle.
Kotiin päästyäni syön kaikki kerralla. Sen jälkeen olen turta ja vapaa kaikesta. Kunnes tulee häpeä "läski, se sinä olet! Ei tarvitse ihmetellä miksi et selviä edes elämästäsi kun luovutat noin helposti!"
Mutta haluan tämän painon pois! Haluan että kuolen kilojeni mukana! Tilalle tulee uusi kaunis ihminen jolla ei ole menneisyyttä mukanaan.
Synkät ajatukset valtaavat taas mielen. Ne kuiskivat ja repivät luoksensa ja saavat kaipaamaan tuskan turvaa. Joka on niin tuttu. Voin kai olla puoliksi pimeydessä ja puoliksi valossa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti